Mainosta uutuustuotteita, palveluja tai erikoistarjouksia oikealle kohderyhmälle

Bannerilla viet ostajat suoraan sivuillesi

0

Konekauppa on siirtynyt viimeisien vuosien aikana vahvasti verkkoon ja koronarajoitukset nopeuttivat prosessia entisestään. Alan messuja ei järjestetä ja muutkin tapahtumat ovat tauolla. Ostajat eivät tule enää paikan päälle, vaan vertailevat tuotteita ja palveluja netissä. Yritysten nettisivut ja ylipäänsä verkkonäkyyvyys onkin tällä hetkellä tärkein markkinointiväline.

Bannerimarkkinointi on edullinen ja samalla tehokas markkinointimuoto. Mainontaa voi ajatella kahdella tavalla. Se tuottaa suoraa liikennettä omille verkkosivuillesi tai vartavasten tehdyille kampanjasivuille. Toisaalta banneri toimii kuten lehtimainos, joka toistojen kautta jää ihmisten mieleen, vaikka itse klikkaus toimintoa ei sillä kertaa tapahtuisikaan.

Bannereiden kohdentaminen Mascuksessa tehdään yksinkertaisesti kategorioiden perusteella. Tavoitteletko maatalouden ammattilaisia vai kuljetusalaa, sen mukaan valitaan minne banneri sijoitetaan. Mobiili bannereissa teemme lisäksi jakoa alakategorioiden suhteen: myytkö kuorma-autoja, perävaunuja vai päällirakenteita? Kohdennetaan banneri sen mukaan.

Minkälainen bannerimainonta sitten on tehokasta? Tähän on taatusti monia mielipiteitä ja esimerkkejä löytyy paljon. Selvää on kuitenkin, että mainonnan täytyy päivittyä säännöllisin väliajoin. Saman bannerin pyöriminen kuukausi tolkulla turruttaa. Pieni muutos ulkoasuun ja teksteihin tuo heti mainokseen lisää kiinnostavuutta. Banneri kannattaa tehdä selkeäksi ja tekstin määrä minimoida. Mieluummin ohjaa ostajaa klikkaamaan saadakseen lisää tietoa.

Bannerissa kannattaa viestiä selkeästi ja pyytää toimintaa. ”Tutustu saatavuuteen!” ”Pyydä tarjous”

Desktopilla Mascuksessa voit markkinoida suurella yläbannerilla tai 160x600px sivubannerilla. Bannerit myydään pääosin määrätyn pituisina kampanjoina (näyttömäärien mukaan myös mahdollista). Tämän lisäksi markkinointi onnistuu suoraan mobiilikäyttäjille erillisellä bannerilla. Tämä 300x250px banneri näkyy myös pöytäkoneella tuloslistoilla. Me Mascuksella autamme asiakasta tarvittaessa myös bannerien tekemisessä sovitusta materiaalista.

Vaihtoehtoja asiakkaille löytyy niin mobiilista kuin desctopiltakin!

Tavoitteletko mahdollisesti asiakkaita ulkomailta? Mascuksella on toimintaa yli 50 maassa, joten voimme tarjota asiakkaillemme myös markkinointia ympäri maailmaa. Useat suomalaiset valmistajat ovatkin markkinoineet tuotteitaan kauttamme niin Keski-Euroopassa, Baltiassa kuin Venäjälläkin. Tällä tavoin voidaan tuoda kohdennetusti tuotteita tunnetuksi tietyissä maissa tai vastaavasti avustaa paikallista jälleenmyyjää.

TAV markkinoi tuotteitaan Mascuksen kautta muun muassa Venäjällä
Share on social media:
FacebookTwitterLinkedIn

Kommentit on suljettu.