Syksyn messut Suomessa 2018

0

Mascus vierailee ahkerasti messuilla ympäri maailmaa joka vuosi. Tänä vuonna olemme Suomessa mukana kolmessa eri messutapahtumassa omalla osastollamme. Eri messujen kotisivuille pääset klikkaamalla kyseisen tapahtuman logoa.

POWER TRUCK SHOW 10.-11.8.2018 ALAHÄRMÄ

Power truck Showsta on kasvanut vuosien varrella merkittävä kuljetusalan tapahtuma. Tänä vuonna messualue laajenee entisestään ja kahden päivän aikana odotetaan yli 30 000 messuvierasta. Kuljetusmessujen lisäksi tapahtuma on ennen kaikkea rekkanäyttely, jossa toistaan komeammat kuorma-autot kilpailevat useassa eri kategoriassa. Mascus on ollut mukana messuilla alusta saakka ja näin teemme jatkossakin. Power Trucks Show on ennen kaikkea rento messutapahtuma, joka starttaa mukavasti syksyn lomilta paluun jälkeen.

 


FINNMETKO 30.8.-1.9.2018 JÄMSÄ

FinnMETKO 2018 on Suomen suurin konealan tapahtuma. Erityisesti metsäkoneet ovat vahvasti esillä, mutta myös kuljetuskalusto ja maanrakennuskoneet löytyvät messuilta omilla osastoillaan. FinnMETKO järjestetään jo 17. kerran ja messualue on suuruudeltaan yli 100 hehtaaria. Mukana on reilu 400 näytteilleasettajaa. Mascus on maailman johtava metsäkoneiden markkinapaikka, joten nämä messut ovat myös meidän kannaltamme hyvin merkittävät. Tänä vuonna saamme vahvistuksia osastollemme myös Ruotsista.

 


MAATALOUSKONEMESSUT 15.-17.11.2018 HELSINKI

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetään Maatalouskonemessut Helsingin messukeskuksessa. Mukana messuilla ovat kaikki alan tärkeimmät toimijat. Tarjolla on saman katon alla historian laajin kattaus koneita, laitteita ja palveluita maatalouden tarpeisiin. Koneita pääsee myös kokeilemaan ja näkemään tositoimissa messukeskuksen laajoilla ulko-alueilla. Onkon mielenkiintoista nähdä kuinka paljon vierailijoita tapahtuma kerää.

Nähdään messuilla. Lisää messukuvia löytyy Facebook sivultamme sekä Instagramista.

 

 

Share on social media:
FacebookTwitterLinkedIn

Jätä kommentti

Virheelliset kentät